Nimitys liiketoimintapäällikkön työhön tuli yllättäen ja pääsin heti tositoimiin: perehdytyksen sisältävä transitio oli ollut käynnissä jo vuoden, ensin Opiskelijankaupungin myyjänä ja myöhemmin myynnin johtajana. Koko tämän ajan olen seurannut nykyisen päällikön Aleksanterin työmäärää ja en olisi osannut kuvitella tekeväni samaa. Tässä kuitenkin ollaan ja en kadu valintaa hetkeäkään.

Profea on yrityksenä mainio alusta toteuttaa omaa visiota – kaikkia ideoita kuunnellaan. Jos idea on hyvä, sitä pääsee itse viemään eteenpäin tavalla, joka ei onnistuisi 20-vuotiaalta muissa yrityksissä. Juuri tämä on syy miksi olen nauttinut työstä liiketoimintapäällikkönä eniten. Samanlaista vapautta ja monipuolisuutta työtehtävissä saa hetken odottaa tämän pestin jälkeen.

Työ on opettanut johtamista, rekrytointia, koulutusta, myyntiä, aikataulutusta, koulussa käydyn teorian soveltamista liiketoimintatilanteeseen ja vielä kerran aikataulutusta. Työmäärä voi huonosti hallittuna tuoda fiiliksen ettei muuta kuin työtä ja koulua ole, joten työnteon tehokkuus ja oman ajan allokointi fiksusti on keskeistä, ja hyödyllisimmät taitot, jotka on hyvä oppia mahdollisimman aikaisin. Kun tekee työtä optimoidusti, yllättyy kuinka paljon ehtii tehdä kahdenkymmenen viikkotunnin aikana.

Työn kautta on myös tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin: Profeassa, muissa kouluissa ja yrityksissä joiden kanssa on päässyt tekemään yhteistyötä. Näiden ihmisten kanssa on päässyt ratkomaan kaikenlaisia pulmia ja työ on usein konsulttina toimimista opiskelijoihin liittyvässä liiketoiminnassa kuin markkinoinnin myyjä. Useaan kertaan on tullut istuttua yrittäjän kanssa tunteja keskustellen eri mahdollisuuksista hänen liiketoiminnalleen ja miten sen voi saavuttaa yhteistyöllä. Tällaiset onnistuneet asiakassuhteet ovat työn palkitsevimpia kokemuksia ja tulevalle liiketoimintapäälikölle niitä tulee varmasti paljon.

Kannustan kaikkia, joilla on kiinnostusta saada laaja-alaista työkokemusta, mainio CV-merkintä ja päästä osaksi koulun parasta ”järjestöä”. Paikkaa voivat hakea kaikki pääaineesta ja vuosikurssista riippumatta.

Mikäli siis olet valmis elämäsi parhaimpaan vuoteen, lue lisää ja hae alla olevasta linkistä:

https://emp.jobylon.com/jobs/9204-profea-liiketoimintapaallikko-opiskelijankaupunkifi/

Jakub Pichna