Haluaisitko olla Profean uusi markkinointipäällikkö? Haku on auki nyt.

 

Kirjoittelin mailikamppista asiakkaalle, joka käy kanssani samaa koulua.

Kysyin häneltä kamppiksen aikatauluista saaden vastaukseksi: ”Katsotaan tarkemmin tän digimarkkinoinnin tentin jälkeen.”

Säpsähdin ajatukseen, että kävin tuon kurssin itse vasta vuosi sitten. Tuntuu enemmänkin, kuin siitä olisi jo lähes 5 vuotta.

Paras kasvupaikka

Profealla olen oppinut tekemisen kautta viimeisen vuoden sisällä kuinka myyntitiimejä ohjataan ja kuinka integroidulla viestinnällä saadaan tunteita ja toimintaa aikaiseksi. Olen nähnyt kuinka budjetti laaditaan ja miten investointipäätös tehdään. Olen päässyt kehittämään nettisivustoja ja järjestämään yksi toisensa perään upeampia tapahtumia.

profeabeginsvalkomusta

Markkinointipäällikkönä pääsin alusta asti suunnittelemaan ja ohjaamaan yrityksemme brändimuutoksen kulkua, vaihe vaiheelta.

Profea on ollut minulle sellainen kasvupaikka ja leikkikenttä, jossa olen saanut mahdollisuuden testata, epäonnistua, soveltaa, oppia ja menestyä.

Uskon vahvasti tähän learn-by-doing menetelmään, jossa tehokkain oppiminen syntyy tekemisen kautta. Usein kantapään kautta opittu opetus jää parhaiten muistiin.

Tämä on myös vallitseva ajatusmalli toimistollamme: olemme kaikki täällä oppimassa mageita, uusia juttuja, samalla ottaen vastuuta ja tehden projekteja yhdessä. Johto asettaa tavoitteensa itse ja saavuttaa ne myös itse.

Profean pesti on ollut kuin opintojen ohella toimiva vastuullinen työharjoittelu. Muistan kuinka pariin otteeseen olen jopa sännännyt markkinoinnin kurssilta sen päätyttyä Parkin toimistolle soveltamaan juuri oppimaani teoriaa silloiseen kampanjaani. Tämä työharjoittelu on syventänyt valtavasti vasta meneillä olevaa tutkintoani. Ainiin ja saanhan siitä myös tutkintooni nuo 6 työharjoitteluun oikeuttavaa opintopistettä. Win-win.

Juuri näistä syistä olen vuoden sisällä saanut kasvaa alani ammattilaiseksi digitaalisessa markkinoinnissa ja olen nyt työllistymässä oman alani tehtäviin. Tätä parempaa kasvupaikkaa en olisi voinut toivoa.

Mitä markkinointipäällikkö tekee?

Vuosi sitten ollessani tuolla digimarkkinoinnin kurssilla ajatus markkinointipäällikön pestistä iskostui päähäni. Tiesin sen aukeavan pian ja janosin lisää uutta oppia, tätä mahdollisuutta soveltaa koulunpenkin oppeja oikeassa maailmassa.

On hassua ajatella, että nyt vuosi jälkeenpäin, takana on 2 brändimuutosta, 4 nettisivuprojektia, lukuisia Facebook ja Instagram-kampanjoita, AdWords-kampanjoita, sähköpostikampanjoita, budjettien laatimista, villejä ideoita, epäonnistuneita tilauksia ja vivahteikkaita tapahtumia.

Näihin vuosiin mahtuu monta inside-läppää toimistolla, paljon uurastusta, paljon hyviä ja huonoja ideoita, mutta en voisi olla kiitollisempi suunnatessani katseita eteenpäin.

En rehellisesti usko, että olisin nyt urallani menossa kohti sitä, jonne Profean pesti minut suuntasi. En myöskään usko, että koskaan tulen unohtamaan näitä arvokkaita oppeja, joita täältä rakkaasta talosta on kerätty, enkä todellakaan vaihtaisi näitä menneitä kahta vuotta mihinkään muuhun.

Esimerkiksi näiden brändien ja tapahtumien yhteydessä markkinointipäällikkö on saanut vaikuttaa kuluneen vuoden aikana.

Esimerkiksi näiden brändien ja tapahtumien yhteydessä markkinointipäällikkö on saanut vaikuttaa kuluneen vuoden aikana.

Markkinointipäällikkö on ehkä yrityksemme monipuolisin työtehtävä, jossa pääsee ideoimaan luovia konsepteja moninaisissa raameissa ja lopulta toteuttamaan nämä ideat oman käden jäljen työnä.

Jos himoitset menestystä ja olet valmis ottamaan kunnianhimoisen haasteen vastaan, haemme uutta markkinointipäällikköä sunnuntaihin 8.5. asti. Sinut koulutetaan Toukokuun ja alkusyksyn aikana ja uusi pesti alkaa heti syyslukukauden alusta.

Hae tehtävää täältä:
https://emp.jobylon.com/jobs/4044-profea-markkinointip%C3%A4%C3%A4llikk%C3%B6/