Elämysmatka Profean back officella
“You don’t have to be great to start, but you have to start to be great” luki Profean rekrypostauksessa tammikuussa 2017. Vaikka aforismi onkin jo vähän inflaatiota kärsinyt, aforismin sanoma oli kuitenkin lopulta se, joka herätti minut viime hetkellä rustaamaan puolipaniikissa työhakemusta Profean talouspäälliköksi. Tuo päätös olikin sitten lopulta elämäni paras yksittäinen päätös heti kauppakorkeaan hakemisen jälkeen. Rekrytointiprosessin päätteeksi silloinen toimitusjohtaja Erica soitti ja kertoi: ”Me halutaan sut – huikeeta!”.
Tuosta hetkestä alkoikin sitten matka, jota en varmasti koskaan unohda. Pörssikurssin tavoin välillä mentiin jyrkästi ylöspäin ja välillä sukellettiin oikein kunnolla. Isossa kuvassa kuitenkin mentiin nousumarkkinan tavoin koilliseen ja saatiin paljon hienoja asioita aikaan. Esimerkiksi osinkoa maksettiin TuKY:lle 50 000e ja Turun kauppakorkeakoululle lahjoitettiin 10 000e. Vaikka yliopisto-opetusta paljon arvostankin, niin silti 2 vuoden aikana Profealla olen oppinut paljon enemmän kuin kauppakorkean luennoilla – niin yritystoiminnasta kuin itsestänikin.
Nykyään puhutaan paljon siitä, miten kyky kantaa vastuuta ja sietää epävarmuutta, ovat tärkeimpiä asioita työuralla menestymisen kannalta. Profea ja erityisesti tämä työ ovat erittäin hyviä paikkoja harjoitella näitä taitoja. Olen saanut olla mukana tekemässä suuria päätöksiä, vaikka ikää ei vielä mittarissa paljoa olekaan. Esimerkiksi valmennusbisneksen uudistaminen muuttuneen pääsykokeen mukaiseksi, uuden kassajärjestelmän valinta Narikkaan ja 2 uuden verkkokaupan käyttöönotto sekä 200 kirjanpitotilin ja 8 kustannuspaikan kirjanpidon siirto uuteen kirjanpito-ohjelmaan kesken tilikauden ovat asioita, joissa en olisi päässyt olemaan mukana missään muussa yrityksessä. Kaikesta on selvitty loistavasti, ja Profealta saadut kokemukset ovat oman CV:ni kohokohtia vielä pitkään.
Parasta Profean talouspäällikön työssä on se, että työ ei rajoitu ainoastaan varsinaisiin ”oman alan juttuihin”. Profealla ovet ovat aina avoinna hyville ideoille, eikä niiden toteuttaminen ainakaan jää resursseista kiinni. Talouspäällikkö on aktiivisesti läsnä kaikkien 6 liiketoiminta-alueen toiminnassa, jolloin vaikutusmahdollisuuksia on käytännössä kaikkeen muuhunkin kuin vain rahavirroista huolehtimiseen.
Esimerkiksi syyskuussa 2017 mietimme vastavalitun uuden toimarin Valtterin kanssa Wanhan Narikan vaatemyynnin laajentamista yliopiston muille tiedekunnille. Myös Leevi ja Miikka innostuivat ideasta, ja klassisesti nälkä kasvoi syödessä. Lopulta päädyimme Profean tiimin kanssa rakentamaan useista yhteistyökumppaneista koostuvan toimitusketjun, brändin ja verkkokaupan – ja siinä sivussa Profealle kokonaan uuden liiketoiminta-alueen. Työnimi YourBrand sai maaliskuussa 2018 väistyä, kun poika ristittiin Parkin saunalla Logosi.fi:ksi. Nyt myynti kasvaa lupaavasti ja tavoitteet on Logosin tiimin kanssa asetettu korkealle. Opiskelijajärjestöjen, lukioiden, urheiluseurojen ja suomalaisten yritysten lisäksi asiakkaita on löytynyt myös ulkomailta! Potentiaalia on vielä valtavasti, joten toivotaan, että Parkinkadulla juhlitaan Miljoonan bileitä vielä jonain päivänä😉
Profean talouspäällikön paikka on kokemus, jota suosittelen vahvasti jokaiselle koulumme laskentatoimen ja rahoituksen opiskelijalle. Talouspäällikön pestissä oppii niin kirjanpidosta, veroista, palkanlaskennasta, sisäisestä laskennasta, budjetoinnista, investoinneista, taloushallinnon ohjelmistoista, toimitusketjuista, startupeista, verkkosivuista, verkkokaupoista, digitaalisesta markkinoinnista kuin yrityksen johtamisestakin. Lisäksi pääsee tutustumaan aivan mahtaviin ihmisiin ja saa elinikäisiä ystäviä. Päivääkään en vaihtaisi.
Profealla hienojen titteleiden ja vastuullisten työtehtävien takana on kuitenkin lopulta vain opiskelijoita, joiden ei vielä tarvitse olla oman alansa rautaisia ammattilaisia. Profean jälkeen moni on kuitenkin paljon lähempänä ammattilaista kuin ikinä osasi kuvitellakaan. Mielestäni hienoin asia Profealla onkin juuri jyrkästi nousevat oppimiskäyrät, joiden kehitystä kukaan ei rajoita – kaikki on omissa käsissä.
Tehtävään haetaan ennen kaikkea kunnianhimoista ja potentiaalia omaavaa henkilöä. Potentiaalin taas voi osoittaa monellakin tavalla. Aiemmalla työkokemuksella, koulumenestyksellä, vapaa-ajan harrastuneisuudella tai millä tahansa muulla aktiivisuudella. Yritys on hyvässä iskukunnossa ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Uusi talouspäällikkö saa myös kattavan perehdytyksen, joten ei tarvitse olla huolissaan, vaikka ei tietäisi, miten kassaohjelma integroidaan kirjanpito-ohjelmaan tai miten laskennalliset sosiaalikustannukset jaksotetaan. Mä opetan!
Varsinaisia työtunteja en ole missään vaiheessa laskenut, koska harvoin oli sellaista fiilistä, että olisin kokenut olevani töissä. Mielenkiintoiset jutut ja loistavat työkaverit pitivät huolen siitä, että aika meni lentämällä. En olisi ikinä osannut uskoa, mihin tuo yksi kiireellä rustattu työhakemus voisi johtaa.
Tsemppiä hakemiseen!
Aleksi Lahti