Väistyvän talospäällikön tunnelmia

Kun näin syksyllä 2018 ilmoituksen kyräilijässä, että Profea Oy hakee uutta talouspäällikköä en voinut edes kuvitella kuinka ikimuistoinen kokemus pari vuotta talouspäällikkönä voisi olla. Profea oli mystinen koulumme yritys, joka harjoittaa liiketoimintaa markkinaehtoisesti ja pitää majaansa TuKYn pyhätössä, parkilla. En ollut ihan varma mitä kaikkea liiketoimintaa Profea harjoittaa, mutta toiminta näytti ammattimaiselta ja hauskalta. Varsinkin tilikauden avajaiset olivat jääneet mieleen ja ajattelin, että nämä kaverit osaavat myös pitää hauskaa. Ennen Profeaa minulla ei ollut aikaisempaa taustaa TuKYn toiminnasta, joten hakemalla jouduin pois omalta mukavuusalueeltani. Lopulta isoin syy hakea paikkaa oli halu haastaa itseä.

 

Kun vihdoin sain Profean silloiselta toimitusjohtajalta toisen haastattelukierroksen jälkeen puhelun, että minut on valittu uudeksi talouspäälliköksi, oli fiilis aivan uskomaton. Valinnan jälkeen aloin miettiä, että riittävätkö Lryan ja Lrybn luennoilta opitut taidot hoitamaan talouspäällikön tehtäviä ja täyttämään isot saappaat. Työhaastattelussa minulle painotettiin, että talouspäällikön työ ei ole pelkkää juoksevan kirjanpidon hoitamista ja laskujen maksamista, vaan pitää sisällään paljon muutakin. Tämän huomasin viimeistään siinä kohtaa, kun löysin itseni esiintymästä Pääsykoekirjat.fi mainosvideolla. Talouspäällikkönä olen päässyt taloushallinnon pyörittämisen lisäksi tekemään myös muuta mielenkiintoista, kuten myyntiä, markkinointia sekä kehittämään uutta liiketoimintaa. Kaiken kaikkiaan työt Profealla ovat olleet erittäin lähellä omaa unelma työpaikkaa: työskentely hyvien tyyppien kanssa, joustavat työajat sekä haasteelliset ja monipuoliset työtehtävät.

Yli 30 vuoden historiansa aikana Profea on onnistunut uudistamaan toimintaansa useaan otteeseen. Profea on historiansa aikana kokenut monta muutosta. mm. toiminut käytettyjen frakkien vuokraamona opiskelijoille, myynyt käytettyä elektroniikkaa sekä fuusioitunut. Viimeisen parin vuoden aikana Profea on ollut jälleen muutoksen kourissa, ja johto on joutunut tekemään suuria päätöksiä. Talouspäällikkönä olen päässyt näkemään läheltä, miten kannattamaton liiketoiminta lakkautetaan ja korvataan uudella liiketoiminnalla. Samaan aikaan tärkeimpien liiketoiminta-alueittemme markkina on disruptoitunut kauppatieteellisen pääsykoejärjestelmän muuttuessa täysin uudenlaiseksi. Kaiken tämän jälkeen keväällä 2020 covid-19 tuli antamaan oman twistinsä Profean liiketoimintaan. Vaikeuksista on noustu kerta toisensa jälkeen ja olenkin ylpeä siitä, että voin hyvällä omatunnolla sanoa Profean olevan kaikesta huolimatta vakavarainen ja nettovelaton yritys. Uskon, että Profea harjoittaa tulevaisuudessakin tervettä liiketoimintaa ja rahoittaa TuKYn toimintaa osingoillaan, samalla tarjoten loistavia työmahdollisuuksia opiskelijoille.

Vaikka työt ovat talouspäällikkönä olleet välillä myös stressaavia ja deadlinet ovat paukkuneet, niin koulutehtävissä kuin alv- raporteissakin, on Profea loppujen lopuksi antanut todella paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella aloittaessani. Taidot tilinpäättämisestä budjetointiin ovat tärkeitä tulevaisuutta työelämää ajatellen. Profealla vapaa-aika ja työt sekoittuvat aika ajoin, kun tekee töitä hyvien tyyppien kanssa. Parhaita ovat olleet pitkät illat Parkilla liiketoimintaa pohtien, jotka ovat joskus saattaneet venähtää yön pikku tunneille saakka. Ikimuistoisia virkistysiltoja on myös kertynyt monia, joista parhaimpina mieleen ovat jääneet tilikauden päättäjäiset, joita vietettiin jahdilla Turun saaristossa ja tietysti tilikauden avajaiset Samppalinnassa. Harvalla työpaikalla pääsee kesken opintojen tekemään yhtä haastavia ja vastuullisia työtehtäviä kuin Profella ja vaikuttamaan omaan työhönsä. Vaikka viimeiset pari vuotta ovat olleet aikamoista vuoristorataa, suosittelen lämpimästi kaikkia laskentatoimesta, rahoituksesta ja yrityksen taloushallinnosta kiinnostuneita hakemaan Profealle talouspäälliköksi.

Hakuaikaa 18.10 asti!  https://emp.jobylon.com/jobs/66161-profea-talouspaallikko/

Terveisin väistyvä talouspäällikkö
Kasimir Laiho