Koko homma lähti siitä, kun ensimmäisenä opiskeluvuotenani kirkassilmäisenä pupuna hain Profean aiempaan liiketoimintoon myyntitehtäviin. Sieltä pienen tauon jälkeen siirryin Logosi.fi:lle myyntiin ja lopulta koko Profean toimitusjohtajaksi.
 
 
Tulen aina muistamaan sen päivän kun Profean hallituksen puheenjohtaja soitti minulle rekryprosessin päätteeksi ja kysyi ottaisinko tehtävän vastaan. Hyvä ettei tähtiä näkynyt kun olin niin iloinen. Siitä puhelusta alkoi ikimuistoinen parin vuoden ajanjakso elämässäni. Intoa puhkuen lähdin oppimaan uutta ja täyttämään entisen toimitusjohtajan saappaita. Profea on hyvin ainutlaatuinen kasvuympäristö kauppakorkeakoululaisille, sillä Profealla saa nopeasti merkittävää vastuuta ja relevanttia kokemusta erilaisiin tehtäviin.
 
 
Profealla pääsee tekemään, varsinkin päällikkötason tehtävissä, täysin samoja asioita kuin isommissakin yrityksissä. Profea ei ole suuri, mutta ei pienikään.
 
Saimme toimikauteni aikana jatkettua Logosin perustamisen jälkeistä kehitystä muutamien kymmenien tuhansien liikevaihdosta satoihin tuhansiin. Perinteisten liiketoimintojemme kärsiessä yliopistojen pääsykokeiden muutoksista, Logosi.fi on täyttänyt niiden jättämää tilaa ja saimmekin käännettyä Profean liikevaihdon pienestä laskusta takaisin kasvu-uralle.
 
Myös valmennusliiketoiminnallemme teimme brändimuutoksen ja merkittäviä muutoksia verkkoalustalle keskittyen laadukkaaseen sisältöön.
 
Tehostimme Paasykoekirjat.fi toimintaa ja saimme parannettua sen kannattavuutta merkittävästi. Wanhan Narikankin saimme pidettyä auki koronasta huolimatta (terkkuja Leenalle). Mitä tästä kaikesta sitten oikein jäi käteen? Takataskuun jäi ainakin yleistä itseluottamusta, tiiminveto- ja yrityksen pyörittämistaitoja, tärkeitä ihmissuhteita ja  tietynlaista ”näkemystä”.
 
Jälkikäteen voin hyvillä mielin sanoa, että päivääkään en vaihtaisi. Kiitos kaikille teille, jotka olitte mukana ja teille, jotka jatkatte Profean lipun kantamista. On jälleen uuden sukupolven aika ottaa ohjat.
 
Terveisin väistyvä Toimitusjohtaja
Tuomas Pigg