Aloitin Profealla työskentelyn viime vuoden marraskuussa. Aiempi markkinointipäällikkö oli työllistynyt oman alan työtehtäviin, joten hänelle haettiin seuraajaa. Oli jännittävää hypätä markkinointipäällikön saappaisiin ilman minkäänlaista käytännön kokemusta markkinoinnin parissa. Profealla sain työkalut, joiden avulla pystyin kehittämään tietotaitoani ja osaamistani huimaa vauhtia.
Profealla vietetty vuosi on ollut erittäin antoisa. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja vanhana opiskelijajärjestöaktiivina päässyt osallistumaan myös itselleni rakkaan Turun KY:n toimintaan Profean edustajana. Tänä syksynä olen saanut ottaa osaa muun muassa Kaupsuun ja Pupujaisiin, jotka muuten olisivat jääneet tältä rusakolta täysin väliin. Profea on ollut loistava paikka eläköityä opiskelijajärjestöissä toimimisen jälkeen. Se on tarjonnut minulle pehmeän laskun työelämään. Profealla työskentely on opiskelijajärjestötoiminnan lailla todella antoisaa. Töitä tehdään hyvällä porukalla ja asenteella, jonka vuoksi töihin on aina mukava tulla. Yksikään työpäivä ei ole ollut samanlainen ja joka päivä on oppinut jotakin uutta. Kaikkein hienointa on kuitenkin ollut Profean avulla syntyneet uudet ystävyyssuhteet. Voin käsi sydämellä sanoa, että ilman Profeaa ei viimeisin opiskeluvuoteni olisi ollut läheskään yhtä antoisa.
Profealla panostetaan myös henkilöstön virkistäytymiseen ja olenkin ehtinyt jo kahdesti ottamaan osaa Profean henkilöstölle tarkoitettuihin tapahtumiin, joista toista pääsin itse mukaan järjestämäänkin. Henkilöstön virkistäytymisen lisäksi järjestämme tapahtumia myös omistajillemme ja alumneillemme. Näistä viimeisimpänä voidaan mainita Tilikauden avajaiset, jotka järjestimme syyskuun alussa omistajillemme. Profealla on monien ainejärjestöjen lailla laaja alumniverkosto, jonka ansiosta Profealla työskennellessään tulee tutustumaan monen alan ammattilaisiin. Alumnien mukana tulee mieletön määrä tietotaitoa, josta kannattaa ottaa kaikki irti Profealla työskennellessä. Alumneilta saa usein myös hyviä vinkkejä siitä, kuinka asioita kannattaa tai ei kannata tehdä.
Meillä työskennellessä yksikään kysymys ei ole tyhmä ja pyrimme tarjoamaan työntekijöillemme parhaat mahdolliset opit työelämää varten. En vuosi sitten osannut odottaa kuinka paljon tulen oppimaan ja kasvamaan Profealla työskennellessäni. Profean ansiosta olen edeltäjäni lailla työllistynyt oman alan työtehtäviin, jonka vuoksi nyt on aika etsiä minulle seuraajaa.
P.S. Koiraihmiset ei hätää! Vaikka rakas toimistokoiramme Vida väistyy samalla kertaa markkinointipäällikön kanssa, ottaa uusi toimistokoiramme Macho hänen paikkansa. Toimistolla on aina hyvä fiilis, joten älä epäröi hakea mukaan meidän huikeaan tiimiimme. Hakuaikaa on aina 18.10. saakka.
Terveisin väistyvä markkinointipäällikkö
Suvi Laaksonen